Wounded healer

En ole pitkään aikaan puhunut oikein mistään järkevästä täällä?
No jos vaikka aloittaisin kertomalla pikaisia kuulumisia lähiajoista..

En käy koulussa, koska en vain jaksa. En pysty keskittymään mihinkään kunnolla ja minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen.. Kuulostaa tyhmältä mutta varmasti moni teistä ymmärtää kuitenkin?
Yritin enemmän ku yhtä koulua mutta ei toimi. Pidän siis välivuoden (jos nyt jää siihen yhteen kuitenkaan..)
Opettajan sanat jäivät kaikumaan päähän; "Jos sinusta joskus tuntuu että tarvitset apua niin ota yhteyttä terkkariin. Mutta ku katon sua niin en kyllä usko että tarvitset apua"

 Perheasiat ovat kuten aina ennenkin, tulen ja menen kodin ja ulkomaailman välillä melkein niinkun itse haluan eikä ketään oikeastaan kiinnosta miten vietän päiväni. Olen huomannut kyllä että olen jostain syystä lähentynyt siskoni kanssa. En osaa selittää minkä takia (eihän me koskaan edes keskustella mistään ongelmista etc). Ja kuten sanoin, en edes paljoa kotona ole. Vanhempani käyvät liikaa hermoilleni. Aina siskoni on parempi. Aina. Äitini mielestä todellakin. Se on vain aina mennyt niin.. Mutta pärjään hienosti.

Mitä minulle kuuluu?
Tätä on liian vaikea edes yrittää selittää.. Tällä hetkellä kuitenkin paha olla. Näen edessäni mustaa ja harmaata enkä tiedä mihin suuntaan kävelisin. Tai juoksisin. 
Tuntuu vähän siltä ettei millään ole enään itseasiassa mitään merkitystä. Että pystyn tekemään melkein mitä tahansa koska ei ole väliä kuolenko tänään vai huomenna. Kontrollin menettäminen sattuu (kuten aina ennekin) mutta silti en tiedä enää mihin uskoa, itseeni vaiko mörköön. Jos "uskon" itseeni, en edisty missään asiassa, olen vain turha olento maan päällä joka ei saa mitään aikaiseksi. Jos uskon mörköön, laihdun, ahdistun, murrun ja hajoan kuitenkin. Mutta asia on yks ja sama koska koskaan ei ole mikään täysin hyvin. Ei siis mikään. Tuntuu siltä että kohta en jaksa enää mitään. Edes olemassaoloa.

Syömiset? Koko tämä viikko on mennyt päin persettä. Siis kunnolla. En edes tiedä mikä minua vaivaa, koska "tuntuu" siltä etten tunne mitään? Mutta silti tunnen.. En nyt osaa selittää tätäkään. 
Olen laihtunut, kyllä. Mutta sekään ei estänyt minua ilmeisesti ahmimasta ma-ke päivinä. Tänään kuitenkin ei ollut yhtä paha kuten eilen. Peili, itseinho ja kyyneleet ovat olleet suuria tuntemuksia (tai oikeastaan ainoat). Minun pitää kokoajan olla tekemässä jotain tai tapahtuu hirveitä. Mutta sitten kun ei ole mitään tekemistä?
Joko vajoan johonkin olemattomuuden tilaan enkä oikein mieti mitään (mustaamasennusvihaansinuakuolepois - tyyliin) tai sitten ahmin.. Ja tämä on niin häiritsevää että en tiedä mitä teen. Vedän ranteet auki? Sekään ei tunnu enää miltään joten en edes jaksa harjottaa sitä. Vaikka tekisi kuinka mieli. Vai jaksanko sittenkin?

Ihmissuhteet nyt menee ihan hyvin. Paras ystäväni on tukenani, vaikken häntä enää niin useasti näe. Haluaisin että hänellä ei olisi itse niin vaikeaa, tai kummallakaan, koska hän on yksi tärkeimmistä ja tulee aina olemaan.  Poikaystäväni on edelleen maailman ihanin ja toivon että voisin viettää joka hetken hänen kanssaan. 
Mietin sitä, että mikä vittu ihmisiä vaivaa? Puhukoot mitä haluaa mutta kuitenkin.. Narkkarihuora? Kuulostaa hyvältä.. Ehkä ryhdyn kunnon nistiksi ja lopulta tapan itseni hirttäytymällä kattolampulla. Siltä ainakin kuulostaa tulevaisuus. Mikäs siinä.

Who am i?

Omistan vaaleat suht pitkät hiukset

Aion onnistua, tahdon onnistua

"Nothing tastes as good as skinny feels"  Same shit different day

Yksi pahoista tavoistani

Minulla on maailman paras ystävä, joka tukee minua kaikessa

Tulen usein jostain syystä paljon paremmin toimeen toisen sukupuolen kanssa

Unelmoin tatuoinnista (tai monesta)

Rakastan

Pirsitäjä, ja erittäin paska asia

Lempieläimeni on kissa, omistan myös yhden

Paras vuoden aika on mielestäni kesä, ei tarvitse murehtia kylmästä yhtä useasti

Kahvi addikti

Uskon löytäneeni maailman ihanimman miehen joka rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä

 

Haluaisin huutaa lujaa ja toivoa että joku tai jokin kertoisi minulle mitä tehdä

 Voimat lopussa.

Yritän joka päivä, edes vähän

Toivottavasti selkeytin teidän kuvaa minusta jollain tapaa !

Voimia teille kaikille ❤

Silence has a meaning

Istun ulkona, kahvi kädessä ja tupakka toisessa. Täällä on kylmä, mietin hiljaa ja otan huikan mukista ja vedän kevyeet savut päälle. Rauhallista, tyyntä, kaunista, valoisan hämärää.. 

Tupakan savu leijuu hitaasti ympäriinsä ja kahvini höyryää houkuttelevasti. Silmäni jäävät tuijottamaan mustaa nestettä mukissani. "Onko tämä sittenkin liikaa?" mietin kuiskaten. Mieleeni hiipii miljoona asiaa samaan aikaan ja ahdistun. Tunnen, että haluan itkeä. Tiedän etten pysty.

Tunnen itseni yksinäiseksi. Mutten kuitenkaan haluaisi seuraa. Todellisuus tuntuu liian todelliseslta joten päätän vetää itseni takaisin epätodellisuuteen. Saan ne niellettyä ilman vettä. 

Kohta olen taas turvassa, omassa pienessä maailmassani. Havahdun kuitenkin siihen että minun on vieläkin vaikea hengittää. Sekin ahdistaa ja puristava tunne vain kasvaa. 

Eikö mikään enää auta?

Minua vituttaa kaikki. Eniten itseni. Päätän että tänään kaikki menee toisin. Tiedän kuitenkin että valehtelen. Itsepetos on se helpoin, eikös? 

Taas olen antanut itselleni periksi. Olen leikkinyt normaalia, vaikkei minun pitäisi. Olen turha. Ei minun tarvitse syödä koska minä en tarvitse ruokaa. Pärjään hienosti ilman. Hauskaa, koska en ole edes lihonut. Tai niin väittävät numerot.. Silmät kyllä näkevät todellisuuden. Minun pitää alkaa ottamaan itseäni taas niskasta kiinni. Lenkille, lihasharjotukset, paasto ja sitä rataa. 

"Laiha, kaunis ja siro"

Kohta on kaiken lisäksi joulu! Joulussa on ainoastaan yksi hyvä asia, ja se on että pääsen ostamaan rakkaille, ihanille ihmisille lahjoja. Ei minulla kyllä ole varaa.. Mutta ehkä saan kortit tehdyksi. Toivottavasti. En ole mikään kunnon jouluihminen muutenkaan, esim. koristeet ovat minusta aika turhia.. Olen kamala?

Minulla on pitkään ollut hirveä matkakuume päällä! Haluan erityisesti matkustaa New Yorkiin, koska se on niin iso paikka täynnä täysin vieraita ihmisiä. Saisin olla rauhassa, tai no jos voisin, ottaisin parhaan kaverini mukaan. Ja ehkä poikaystävänikin. Sitten olisi myös joku lämmin ihana paikka, Espanja kenties? Portugali? En tiedä, ja ehkä mietinkin ihan turhaan, eihän minulla koskaan ole mihinkään varaa.

"You try to understand what's inside of me
This misery, what is wrong with me
You try to understand what is on my mind
It's always you, you and me combined
I think it's hard to stay awake
You pull me up 
I am way to scarred"

Fading Reality

Dont take my drugs.

I need them.

Haluun jäädä tähän hetkeen

En pysty sanoilla kertomaan millainen fiilis mulla tällä hetkellä on !

Tuntuu pienesti siltä että oisin vetäny kokonaisen purkin "happy pills" nappeja, ihanaa ( pitkästä aikaa. )
Kahden viikon päästä tulee 4kk rakkaani kanssa ♥

  

Ulkona on ihan hirveä sää en edes jaksa miettiä mitään pahaa, yritän elää tässä päivässä jossa
kerrankin olen iloinen. Vaikka se onkin kaikkea muuta paitsi helppoa. Tähän asti ainakin näyttää hyvälle ! Tänään on hyvä päivä, mutta kuka tietää mitä huominenkaan tuo tullessaan?

Saat mut jaksaa
Tuot helpotusta tuskaan
Ihana on istua vieressä rakkaan
Ei tarvi tuijotella yksin takkaa
Mä tiedän, että sain miehistä parhaan

Im fucked up.

 Mitä tapahtuu? Missä olen? Miksi?

Nämä asiat pyörivät päässäni joka päivä. Enkä koskaan tule saamaan niihin vastausta.
Mielialani vaihtelee kokoajan. Voin olla ihan mukavalla tuulella ja seuraavaksi itkeä silmät päästäni pienemmästäkin asiasta. Haluaisin olla normaali. Haluaisin pystyä rakastamaan niitä ihmisiä ketkä rakastavat minua. Ja syömään poikaystäväni luona.. En itseasiassa ole edes varma mitä vastaisin kysymykseen 'mitä kuuluu'.. Välillä rauhallista, joskus aivan myrskyisää. Asia ei paranna se että koulut alkaa, ja lähden pois "turvalliselta" ylä-asteelta. Uusia naamoja, uusi luokka ja uusia opettajia. Jännittää ja ahdistaa. En edes haluaisi mennä sinne mistään hinnasta. Tiedän että en tule olemaan siellä paljoa kuitenkaan joten en jaksa stressata asiaa vielä ihan kunnolla. Kesäloma meni ihan mukavissa merkeissä, jos olin ystävieni kanssa. Jos olin yksin, pelkkää paskaa. Ei siitä tule enää mitään jos jään yksin johonkin, en pysty tekemään mitään. Paras ystävänikin muutti toiselle paikkakunnalle. Olen tätä ennenkin ihmetellyt

MIKSI MINULTA VIEDÄÄN KAIKKI TÄRKEÄ?

 Suljen monta ikkunaa
Aukinaista, kutsuvaa
Viikkoja vai vuosia
Kerro, niin jaksan sulkea
Sulle annan kaiken 

kaiken maallisen ja maanalaisen

Hämmentää mua muuttuen maailma
Mä muutu en
Jäin siihen missä näin mä sut
En tälläiseen oo uskonut

Poikaystäväni on vaihtunut. Hyvään ystävään jonka olen ennestään tuntenut jo jonkin aikaa. E;stä en halua kuulla mitään. Valehteleva en tiedä mikä. Okei, ei minulla ole sanomista valehtelemiseen, right? 

Uusi poikaystäväni on kuitenkin luottamuksen arvoinen ja aivan ihana. Toivottavasti tästä tulee jotain parempaa kuin kaikki muut ja turhat asiat. Pystyn olemaan ihan luonnollisesti oma itseni koska hän tietää vaikeuteni ennestään. Hän pyytää minua aina syömään vaikka jo tietää vastaukseni, muttei pakota minua mihinkään. Joskus voisin ehkä mahdollisesti tehdä hänen puolestaan vaikka mitä. Mutta vielä ei ole sen aika. Kiitos olemassaolostasi, kulta

Sulle valheen valhetta
en ehtinyt mä kertomaan
Laskematta, kannet auki
paljastin aivan kaiken
Peittää voinut en
Onni sellainen
kerran on vain mahdollinen

(Huomasin muuten failanneeni nimien kanssa eli  tästä lähtien eksäni on B, ja paras kaverini on joko D tai C  en ilmeisesti oiken pysy itseni mukana näissä asioissa..)

Free falling

Hejssan. 

Pääni on aivan tyhjä joten saa nähdä tuleeko kirjottamisesta mitään, päätin kuitenkin yrittää jotain tänne raapustaa.


Noh, olen nyt vetänyt 3viikkoa niin että olen ollut ma-ke syömättä ja sitten to-la, tai siis olen syönyt 2 kertaa viikossa (keskiviikkona & sunnuntaina). Mikä on ollut mielestäni tosi vapauttavaa ja ihanaa. Hieman sekava olotila kuitenkin sen kaiken aikana, muisti ei oiken tahdo pelata ja muutenkin olen vähän jäässä.
Tämä viikko on mennyt päin helvettiä, koska olen ahminut kuin joku helvetin sika. Hyi helvetti. Tänään on eka päivä koko viikon aikana kun pakotin itseni äkki huoneeseeni enkä uskalla mennä keittiöön, ties mitä hirviöitä sieltäkin ponnahtaa esiin. Ahdistaa nyt kaikki, ainoa asia mikä lohduttaa minua on yksi tietty ihana ihminen. Sanotaan häntä vaikka E;ksi. 


Jätin siis B;n kokonaan, eikä meillä ole mitään kontaktia enää, koska sanoin etten jaksa katsella hänen naamaansa tai kuunnella paskaa huumoria tai sietää huonoa kohtelua. Siitä sain sitten kuulla, "buliminen, anorektinen, viiltelevä huora" moneen otteeseen, johon totesin että "shut the fuck up, i dont give a fuck anyway" tyyliin jotain äkkipikaista, että hänen kanssaan oli ollut pelkkää helvettiä, mikä ei kuitenkaan ollut aivan totta. Tunnen jollain tasolla nyt itseni ilkeäksi ja hirveäksi ihmiseksi, mutta olin kuitenkin suhtkoht rehellinen häntä kohtaan.
Melkein vuoden jonkun kanssa ketä kohtaan et ikinä tuntenut mitään.


E on aivan täydellinen, suoraan sanoen. Hän ei tiedä ongelmistani mitään, mikä tuntuu ihanalta. Pystyn ainakin esittämään aika normaalia hänen seurassaan, vaikka ei, en halua pizzaa, ei en halua aamupalaa, ei en juo normaalia kokista... jne. Muttei hän ole ainakaan suoraan sanonut mitään, im too fat to have an eating disorder.
Yhdestä asiasta olen ylpeä, laihduin 4kg  (vain, mutta kuitenkin) näiden kolmen viikon ansiosta!
And i will keep going.
Terkkari ihmetteli, että olenko saanut jotain vaikutteita/alkanut ajatella enemmän painoani sen takia että kirjoitan terveystiedon lopputyötä syömishäiriöistä. Vastasin hymyillen että en ole. Tosiasia kuitenkin on se, että joka kirjan jälkeen minkä luen ahdistustaso nousee kerralla 5 astetta, eli jos 10 olisi enimmäis määrä, minulla olisi kuitenkin 15. No se pitää minut kuitenkin kaukana jääkaapista ja muista paikoista. Luin Marya Hornbacherin "Elämä kateissa" kirjan, siinä oli mielestäni pelkkää asiaa. Se sai minut miettimään että ehkä vielä joskus voin parantua. Nyt ei kuitenkaan ole sen aika, en pystyisi siihen todellakaan. Enkä edes halua? This is fucked up. Sairasta. Mutta olen vain rehellinen.


Toivon että viikonloppu E;n kanssa menee täydellisesti. Ja kyllä, olin siellä myös edellisenä viikonloppuna ja sitä edeltävänä♥

And 

maybe two is better than one
 But there's so much time
 to figure out the rest of my life
 And you've already got me coming undone
 And I'm thinking two is better than one

i let myself down again

Vihdoin koneella!

Aikani ei ole oikein riittänyt, puhumattakaan voimista, täällä käyntiin.

Ihmissuhteet aiheuttavat liikaa stressiä, ja se sama vanha mörkökään ei hellitä otettaan. Huomenna pitäisi vielä jaksaa nousta ylös- ei huvita. Tekisin mitä vain että saisin nukkua yhden yön rauhassa ja itse päättää minkä takia nousen, en lenkin, koulun tai B;n takia. Ärsyttää että loma on loppunut ja tänään on vasta tiistai.

Lomalla en paljoa erikoista puuhaillut, eniten aikaa vietin kotona C;n kanssa. Mikä oli paljon kivempaa ku se että istuisin B;n luona ahdistumassa.

En oikein tiedä mitä tekisin "suhteemme" kanssa. En usko että sitä voi edes suhteeksi kutsua jos vain yksi osapuoli on siinä mukana..

A;ta en nähnyt kertaakaan. Onneksi näen häntä arkisin nykyään paljon useammin ku yleensä.

Minua ahdistaa ihan hirveästi se että epäonnistuin loman aikana parikin kertaa syömisten suhteen. Yhtenä päivänä meni ihan liikaa yhtä sun toista kurkusta alas, ensin ilman mitään syyllisyyden tunteita. Noh, eihän asia niin mene, eihän?

Loppui siihen että olin aivan varma että ranteeni ei tule olemaan koskaan enää entisensä (luulin lopettaneeni viiltelyn, mutta siihen jää yhtä helposti koukkuun kuin heroiiniin) ja muutenkin en olisi halunnut elää sekuntiakaan itseni kanssa tapahtuneen jälkeen. Nyt on onneksi paljon parempi olo, mahassa tasan 0 murua.

Minua muuten alkoi ärsyttää ihan hirveästi se, että ku puhuu anoreksiasta tai jostain muusta syömishäiriöstä, niin ihmiset olettavat aina että henkilö on "täydellinen" ja usein myös "hyvä koulussa" tai jotain vastaavaa. Stereotypiat (näin suoraan sanoen) on erittäin ärsyttäviä muutenkin.

Tunnen monta tätä paskaa sairastavaa henkilöä eikä suunnilleen kukaan heistä täytä niitä "täydellinen tyttö/poika joka toimii aina käsketysti eikä koskaan tee mitään väärin"

kriteerejä.

Anteeksi avautumiseni, mutta asia pistää vituttamaan.

En pysty.

Mitä tapahtuu? Haluan pois. Kaikesta. Kaikista. Paitsi parhaasta ystävästäni, hänestä en koskaan luovu enään ikinä. Pidän hänestä kiinni niin lujaa että hän ei pääse pois vaikka haluaisi. En päästä irti ikinä. B;stä haluan eroon. Hän on aivan liian kiinni ja tuntuu siltä kun hän kontroloisi elämääni. Hän haluaa minut asumaan hänen kanssaan. Ei en halua. En osaa sanoa vastaan. En osaa olla ilkeä. Päästäkää minut ulos. Antakaa minun hengittää. Anna minun nukkua ikuista unta. Miksen pääse pois?

I dont need your help.
I can do this by myself.