I see humans, but no humanity

Taas pitkästä aikaa sain inspiraation raapustaa tänne jotain epämäärästä

 Eli terve taas !

En oikeastaan ole varma mistä haluaisin puhu. Kenties siitä mitä otsikossa lukee?

Hermot menee ihmisiin jotka kohtelevat ihmisiä kuin esineitä ilman tunteita. Ja luulevat olevansa täydellisiä, vaan sen takia että ovat kerran elämässään saavuttaneet jotain "erikoista".

Mikä on erikoista?

Minusta erikoinen on kaunis sana (pitäkää minua outona), "erikoinen" tarkoittaa minulle sitä että ihminen on inhimillinen ja että hän ei (tietoisesti tai epätietoisesti) mene ns "massan" mukana.

Toki KAIKKI ihmiset ovat erilaisia, mutta toiset.. miten sen sanoisi loukkaamatta ketään..

En löydä sanoja ja teksti on jotenkin sekva mutta joo, toivottavasti joku ymmärtää pointtini.

 Jospa jätän tämän aiheen siihen.

Seuraavaksi voisin kertoa elämästäni tällä hetkellä (taas jälleen).

No mistä aloittaisin?

Ystävät & Perhe

Suhteeni parhaaseen ystävääni on aikalailla samanlainen kuin aiemmin, paitsi etten kovin usein häntä enää näe paikkakunnan vuoksi, mikä on surullista ja välillä erittäin masentavaa.. Hänellä on myös ongelmia ja minua pelottaa koska en voi olla aina paikalla tukemassa häntä.

 Mutta koitan pitää itseni kasasnsa ja nauttia hetkistä kun hän on kanssani ♥

 "I don't think you realize what you mean to me
not the slightest clue"

Poikaystäväni kanssa seurustelen edelleen ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän.

Eikö sen niin pitäisi mennäkkin? 

En tiedä mitä tekisin ilman häntä, en enää varmaan mitään.

Kiitos kun olet siinä ♥

Perhettäni näen aika harvoin, mikä myös on masentavaa.

 Pelkään että menetän viimeisetkin "siteet" välimatkan ja puhumattomuuden takia. En vain tiedä mitä sanoa? Rakastan heitä ylikaiken! 

 " I don't know if I was awake or asleep
when I wrote this,
all I know is you came to me when I was at my lowest
you picked me up, breathing life in me
I owe my life to you"

 Minä

En tiedä oikeastaan mikä olen?

Minulla ei ole näkyvää syömisvammaa eikä se enää tunnu niin pakottavalta, vaikka se pyörii päässäni joka toinen tunti (ei enää joka toinen sekunti).

En ole tietoisesti paastonut monta päivää putkeen, yleensä ei vaan huvita syödä. Joskus haluaisin vaan kuolla, ja joinakin päivinä koitan parhaani mukaan elää täysillä.

Paniikkihäiriö on astunut kuvioon kauan sitten, mutta nyt se on pahentunut. Yöllä kun koitan nukkua, olen aivan varma että kuolen sydänkohtaukseen tai että tukehdun. 

Elämääni valottaa ystävien lisäksi päihteet, mitkä ovat huono tapa. Mutta en vaan voi sille mitään.

Jään helposti koukkuun asioihin jotka tekevät minusta iloisemman.

 Kaikilla varmaan jokin asia mikä auttaa ahdistuksen ottaessaan vallan, 

oli se sitten paastoamine tai syöminen. Itseinho kuvioissa vieläkin

(tulee varmaan aina olemaan, mielestäni aina ollut)

Koska kohta on talvi ja ulkona on jo niin masentavaa ja pimeää, tiedän että syömisvamma alkaa pahentua (en tiedä mikä siinä on mutta niin se on melkein aina mennyt, vaikka toukokuussa paha, marraskuussa pahempi) ja minua ärsyttää, stressaa, ahdistaa, masentaa.

Toki on pieniä ilon pilkahduksia mutta tunne etten tule ikinä saavuttamaan elämässäni mitään.

Käyn töissä ja tienaan jonkin verran, mutten läheskään tarpeeksi pitämään elämäni "iloisena ja valoisana". Olen siis erilaisen mitätön.

"

"Istun hiljaa muiden keskellä, koitan parhaani mukaan olla näkymätön.

Sitten joku ottaa esiin pullollisen viinaa ja näen helpotuksen tyhjästä mielestä.

Juon itseni humalaan ja seuraavana päivänä kun herään, pää on tyhjä ja sama vanha ahdistus masennus paska palaa takaisin. Jospa juon vähän lisää, vai onko muutakin tarjolla?"

 

 

"I'm about to lose my mind
you've been gone for so long
I'm running out of time
I need a doctor

to bring me back to life"

(Eminem Ft. Dr Dre - I need a doctor)