I need to focus

Taas tunnen palaavani takaisin alkuun.. 

Minun pitää ryhdistäytyä. Käydä lenkillä, salilla, lihasharkkoja, vaikka zumbaa... Kiinnittää enemmän huomiota mitä tungen suuhuni.. Mutta jotenkin se tuntuu liian raskaalta? Silti mieli vaan mustenee masennuksessa sen takia että vihaan peilikuvaani edelleen aivan liikaa.

"I don't know the first time I felt unbeautiful

The day I chose not to eat
What I do know is how I changed my life forever
I know I should know better"

Tänään en ole vielä syönyt mitään, enkä eilenkään 
aineiden takia mutta se on sitten aivan erillainen juttu.
Olen itseasiassa ylpeä itsestäni siinä määrin että ruoka pysynyt tarpeeksi kurissa.
Ei esim ahmimiskohtauksia näkynyt paljoakaan, ja nykyiset "ahmimiskohtaukset" ovat 5 
kertaa lievempiä kun edellisenä ja sitä aikasempina vuosina?
Outoa.

  Todellisuudesta pako on jotain mitä taidan aikas hyvin nykyään, pienellä avulla tottakai..

Ehkä pitäisi vaan lähteä pois. En kumminkaan tule koskaan olemaan itseeni tyytyväinen, en ikinä.

Vaikken oikein hilluisi todellisuudessa, ahdistus ja vitutus kuuluu joka päivään, muttei vain yhtä paljon kunaikaisemmin..

(Tiedoksi etten käytä mitään hepoa)



 (mahtava leffa muuten, "Requiem for a dream")


Minulla on myös outo tunne siitä että perheeni on "hylännyt" minut?
Siis pahemmin kun ennen.. 
Mutta se on vaan tunne, eikä mieleni oikein osaa päättää että onko se tosi huono asia?
Jospa he vaan yrittävät antaa minulle omaa tilaa?
Tai näyttää minulle millainen maailma on ihan omillaan?
Mutta oudointa on se että pienestä tytöstä asti olen pelännyt hylätyksi tulemista yli kaiken.
Oli se sitten kyse millaisesta hylkäämisestä tahansa..
Luulen että se johtuu koulukiusaamisesta?

Tai että se ainakin on iso tekijä kaiken asian suhteen.. 
 Kiitos, rakkaat kiusaajani, teitte elämästäni helvettiä.
Mutta no, wait for it..
Aion jotenkin saada elämäni takaisin toimimaan! 
Jollain tasolla siis... Laihduttaa haluan, ja tulen varmaan aina tekemäänkin sitä.
Mutta päihteitä voisin kokeilla rajottaa.. Alkoholia ainakin, se lihottaa.

Ainiin, poikaystävän kanssa menee tosi hyvin.
Ainoa asia joka saa nousemaan sängystä "ilman syytä" !
Ja tottakai paras ystäväni on myös tosi tärkeä henkilö elämässäni.
Rakastan teitä!

Sitä vielä että ootan kesää iha sairaan paljon!
Miettikää, nurmikkoa, lehtiä puissa, aurinko lämmittää ja luonto on kauneimmillaan..
Ja mun synttärit.. Toki en niitä niin innolla odota.
Haluan vaan istua nurmikolla ystävien kanssa ja puhu jostain iloisesta asiasta.
Ehkä pari kaljaa tai coce zero.. Nään hetken jo liian hyvin!
Ja ulkona liikkuminen on paljon mukavampaa.
 Talvella ei huvita edes lähteä ulos tupakalle..
Kesällä kaikki vaan tuntuu olevan paremmin, tosi paremmin.
Kiltti kesä, tulisitko jo?

(postaus saattaa näyttää rumalta bloggerin bugaamisen takia)

Aurinkoista tiistaita kaikille!