29. maaliskuuta 2012

Free falling

Hejssan. 

Pääni on aivan tyhjä joten saa nähdä tuleeko kirjottamisesta mitään, päätin kuitenkin yrittää jotain tänne raapustaa.


Noh, olen nyt vetänyt 3viikkoa niin että olen ollut ma-ke syömättä ja sitten to-la, tai siis olen syönyt 2 kertaa viikossa (keskiviikkona & sunnuntaina). Mikä on ollut mielestäni tosi vapauttavaa ja ihanaa. Hieman sekava olotila kuitenkin sen kaiken aikana, muisti ei oiken tahdo pelata ja muutenkin olen vähän jäässä.
Tämä viikko on mennyt päin helvettiä, koska olen ahminut kuin joku helvetin sika. Hyi helvetti. Tänään on eka päivä koko viikon aikana kun pakotin itseni äkki huoneeseeni enkä uskalla mennä keittiöön, ties mitä hirviöitä sieltäkin ponnahtaa esiin. Ahdistaa nyt kaikki, ainoa asia mikä lohduttaa minua on yksi tietty ihana ihminen. Sanotaan häntä vaikka E;ksi. 


Jätin siis B;n kokonaan, eikä meillä ole mitään kontaktia enää, koska sanoin etten jaksa katsella hänen naamaansa tai kuunnella paskaa huumoria tai sietää huonoa kohtelua. Siitä sain sitten kuulla, "buliminen, anorektinen, viiltelevä huora" moneen otteeseen, johon totesin että "shut the fuck up, i dont give a fuck anyway" tyyliin jotain äkkipikaista, että hänen kanssaan oli ollut pelkkää helvettiä, mikä ei kuitenkaan ollut aivan totta. Tunnen jollain tasolla nyt itseni ilkeäksi ja hirveäksi ihmiseksi, mutta olin kuitenkin suhtkoht rehellinen häntä kohtaan.
Melkein vuoden jonkun kanssa ketä kohtaan et ikinä tuntenut mitään.


E on aivan täydellinen, suoraan sanoen. Hän ei tiedä ongelmistani mitään, mikä tuntuu ihanalta. Pystyn ainakin esittämään aika normaalia hänen seurassaan, vaikka ei, en halua pizzaa, ei en halua aamupalaa, ei en juo normaalia kokista... jne. Muttei hän ole ainakaan suoraan sanonut mitään, im too fat to have an eating disorder.
Yhdestä asiasta olen ylpeä, laihduin 4kg  (vain, mutta kuitenkin) näiden kolmen viikon ansiosta!
And i will keep going.
Terkkari ihmetteli, että olenko saanut jotain vaikutteita/alkanut ajatella enemmän painoani sen takia että kirjoitan terveystiedon lopputyötä syömishäiriöistä. Vastasin hymyillen että en ole. Tosiasia kuitenkin on se, että joka kirjan jälkeen minkä luen ahdistustaso nousee kerralla 5 astetta, eli jos 10 olisi enimmäis määrä, minulla olisi kuitenkin 15. No se pitää minut kuitenkin kaukana jääkaapista ja muista paikoista. Luin Marya Hornbacherin "Elämä kateissa" kirjan, siinä oli mielestäni pelkkää asiaa. Se sai minut miettimään että ehkä vielä joskus voin parantua. Nyt ei kuitenkaan ole sen aika, en pystyisi siihen todellakaan. Enkä edes halua? This is fucked up. Sairasta. Mutta olen vain rehellinen.


Toivon että viikonloppu E;n kanssa menee täydellisesti. Ja kyllä, olin siellä myös edellisenä viikonloppuna ja sitä edeltävänä




And 
maybe two is better than one
 But there's so much time
 to figure out the rest of my life
 And you've already got me coming undone
 And I'm thinking two is better than one